Verenohennuslääkityksen seuranta ja sivuvaikutukset

Mitä Marevan hoidossa olevan asiakkaan tulee huomioida?

Verenohennuslääkkeitä eli antikoagulantteja käytetään veritulppien syntymisen ehkäisyyn ja niiden hoitoon. Lääkkeet hidastavat veren hyytymistä ja ehkäisevät trombien eli verihyytymien muodostumisen. Käytetyin verenohennuslääke on varfariinia sisältävä Marevan. 
Lääkettä on saatava kahtena eri vahvuutena: Marevan 3 mg (sininen tabletti) ja Marevan forte 5 mg (punainen tabletti). Annos säädetään aina yksilöllisesti, koska lääkkeen tarve vaihtelee eri ihmisillä. Molemmissa tableteissa on jakouurre, joten tabletit on helppo puolittaa, jos annos vaatii sitä. Hoidon pituus voi vaihdellen kolmesta kuukaudesta aina elinikäiseen hoitoon.
 Hoidon alussa INR-verikoe otetaan noin viikon välein, myöhemmin potilaskohtaisen annoksen vakiinnuttua noin 1-2 kuukauden välein.
Yleensä INR-arvo pyritään pitämään 2.0 – 3.0 välillä.
Jos Marevan-hoidon aikana ulosteet muuttuvat mustiksi, tulee voimakasta vatsakipuja ja heikotusta tai nenä- tai ienverenvuotoa on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Myös verivirtsaisuuden, veriulosteiden, verioksentelun ja tavallista runsaampien tai pitkittyneen kuukautisvuodon yhteydessä on otettava yhteyttä lääkäriin. Nämä voivat olla merkkejä liiallisesta varfariinivaikutuksesta, jolloin vaarana ovat myös sisäiset verenvuodot. Lääkärin ohjeen mukaan Marevan-hoito voidaan keskeyttää ja antaa tarvittaessa K-vitamiinia, joka on Marevanin vastavaikuttaja.
Marevan-hoito pysyy hyvässä tasapainossa, jos elämäntavat ovat säännölliset. Runsas alkoholin käyttö voi olla vaarallista. K-vitamiinin saanti vaikuttaa Marevanin hoitotasapainoon. K-vitamiinin saannin tulisikin siis olla mahdollisimman tasaista. Äkillisiä ruokavalion muutoksia onkin vältettävä. 
Marevanilla on runsaasti yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden, luontaistuotteiden, rohdosvalmisten ja ravintolisien kanssa. Monet valmisteet myös vaikuttavat veren hyytymiseen ja sitä kautta Marevan-hoitoon. Mainitse siis aina lääkärille ja apteekissa, että sinulla on käytössä Marevan-lääke. INR-arvo seuranta on tarpeen uusia lääkkeitä aloitettaessa.
Tulehduskipulääke asetyylisalisyylihappo (Esim. Aspirin, Disperin, Primaspan) lisäävät verenvuotoriskiä, eikä niitä tule käyttää yhdessä Marevan-hoidon kanssa. Myös muut tulehduskipulääkkeet (Esim. Burana, Ketorin, Voltaren) voivat lisätä verenvuotovaaraa. 
Lääkäriltä ja apteekista saa Marevan-hoitokortin, johon merkitään INR-arvo ja tablettien annostuksen. Lääke otetaan kerran päivässä ja aina mielellään samaan aikaan päivästä.
Lähde Terve.fi

Lääkehoitosuunnitelma

Mikä se on?

Lääkehoitosuunnitelman keskeinen lähtökohta on toimintayksikön potilaiden/ asiakkaiden tarvitsema lääkehoito. Sen perusteella arvioidaan, minkälaista osaamista henkilökunnalla tulee olla ja minkälaista henkilöstörakennetta ja -määrää turvallisen lääkehoidon toteuttaminen edellyttää.
Lääkehoitosuunnitelman avulla voidaan varmistaa lääkehoidon laatu ja turvallisuus. Se on osa laatu- ja potilasturvallisuussuunnitelmaa tai omavalvontasuunnitelmaa.
Lääkehoitosuunnitelman avulla voidaan välttää useimmat lääkehoidon toteuttamisen virheet.
Tarkista aina, että annat
oikean annoksen
oikeaa lääkettä
oikeaan aikaan
oikeaa antoreittiä
oikealle potilaalle.

Kuka tekee? 

Sairaalat, terveyskeskukset, vanhainkodit ym.

Mitä pitää sisällään?

Oikein toteutettu, tehokas, turvallinen, taloudellinen ja tarkoituksenmukainen lääkehoito on keskeinen osa hoidon laatua ja potilasturvallisuutta.
Kokonaisvastuu lääkehoidon toteuttamisesta sisältää muun muassa potilaiden lääkehoitoon liittyvästä tehtävänjaosta päättämisen, siihen liittyvästä neuvonnasta, ohjauksesta ja valvonnasta huolehtimisen sekä yksikön lääkehuollon toimivuudesta huolehtimisen. 
Lähde: Valvira 

Diabeteksen lisäsairaudet

Valtimosairaudet ovat diabeetikoilla yleisimpiä lisäsairauksia. Kokonaisvaltainen hoito ehkäisee tehokkaasti näitä.
-kohonnut verenpaine pyritään hoitamaan tasolle 130/80
-veren kolesteroliarvo pyritään saamaan tasolle 4,5
-kaikille potilaille aloitetaan veritulppien ehkäisemiseksi asetyylisalisyylihappo (aspiriini)
-tupakoivia kannustetaan ja autetaan lopettamaan tupakointi
- liikunta ja oikea ruokavalio on hyväksi, painonhallinta

Diabetekseen liittyy lisäsairauksia, jotka kehittyvät hiljalleen vuosien tai vuosikymmenien kuluessa. Useimmat niistä johtuvat suurentuneesta veren sokeripitoisuudesta. Mitä suurempi verensokeri on keskimäärin, sitä suurempi on lisäsairauksien riski.

Suuri verensokeripitoisuus vahingoittaa pieniä verisuonia (hiussuonia) ja valtimoita, minkä seurauksena tiettyjen elinten toiminta voi häiriintyä vakavasti. Seurauksena voi olla silmän verkkokalvosairaus eli retinopatia, joka ajan mittaan heikentää näköä.

Toinen merkittävä lisäsairaus on munuaissairaus eli nefropatia. Sen ensimmäinen ilmenemä on virtsan valkuaismäärän suureneminen. Vuosien kuluessa sairaus voi aiheuttaa vaikean munuaisen vajaatoiminnan.

Kolmas merkittävä lisäsairaus on ääreishermoston häiriö eli neuropatia, joka ilmenee etenkin alaraajoissa. Se aiheuttaa särkyjä ja tunnottomuutta. Tuntoaistin ja heikentyneen verenkierron seurauksena jalkoihin voi syntyä pitkäaikaisia ja vaikeasti hoidettavia haavaumia ja tulehduksia.

Edellä mainitut lisäsairaudet liittyvät sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabetekseen. Niiden lisäksi etenkin tyypin 2 diabeteksessa esiintyy selvästi tavallista enemmän valtimotautia Valtimotauti ja siihen liittyviä sairauksia, kuten sydäninfarkteja  ja aivoverenkierron häiriöitä. Aivohalvaus (aivoinfarkti ja aivoverenvuoto). Näiden vaara on diabetesta sairastavalla 2–3 kertaa suurempi kuin muilla. Siksi valtimotaudin ehkäisy on keskeinen osa diabeteksen hoitoa.

Diabeteksen hoidon päätavoite on saada verensokeri riittävän lähelle normaalia tasoa. Verensokeriin vaikuttavat ruokavalio ja liikunta ja sitä voidaan alentaa diabeteslääkkeillä. Niitä ovat insuliini ja useilla eri tavoin vaikuttavat, suun kautta käytettävät lääkkeet.

Lähde: Terveyskirjasto

Hypotermia eli ruumiinlämmön lasku

Hypotermialla tarkoitetaan normaalin ruumiinlämmön laskua ja tästä aiheutuvia muutoksia elimistössä. Lämpö laskee henkilön jouduttua kylmään veteen, mutta Suomessa yleistä on myös lumihankeen tuupertuminen. Hypotermia uhkaa myös maastoon eksyneitä ja puutteellisissa oloissa eläviä vanhuksia. Hukuksiin joutumisen yhteydessä kehon lämpö laskee erityisen nopeasti, koska ihon kylmettymisen lisäksi kylmää vettä joutuu vatsaan ja keuhkoihin viilentäen nopeasti kehon sisäosia. Nopeasta kehon ja erityisesti aivojen jäähtymisestä voi hukkumistapauksissa olla elvytyksestä toipumisen kannalta suoranaista hyötyä, koska aivot kestävät jäähtyneinä hapenpuutetta paremmin kuin normaalissa ruumiinlämmössä.

Kylmän veden varaan joutunut jäähtyy hyvin nopeasti. Esimerkiksi +4 – +6 -asteisessa vedessä uhri voi menettää toimintakykynsä muutamassa minuutissa ja tajuntansa noin 15 minuutissa. Jäähtymiselle altistavat korkea ikä, huono yleiskunto, väsymys, nestevajaus, alkoholi ja sairaudet. Avantouinnin harjoittajien on havaittu tottuvan kylmäaltistukseen niin, että reaktiot eivät kehity näin nopeasti. Veden varaan joutumista hitaammin jäähtyminen tapahtuu noin 1–2 tunnissa uhrin uupuessa lumihankeen tai useiden tuntien kuluessa esimerkiksi tajuttoman henkilön maatessa huoneen lämmössä ilman peitettä.

Tajuissaan olevan henkilön ruumiinlämmön laskiessa alle 34 asteen tajunnantilassa alkaa esiintyä häiriöitä ja voimakkaita lihasvärinöitä. Arvostelukyky heikkenee ja henkilö voi jopa alkaa vähentää vaatetustaan. Alle 30 asteen hypotermia jo voi aiheuttaa tajuttomuuden. Lämpötilan edelleen laskiessa lihakset alkavat jäykistyä, ja sydän ja hengitys pysähtyvät alle 25 asteen lämmössä.

Ruuminlämpö voi laskea myös monissa sairaustiloissa, kuten aivosairauksissa, joissa lämmönsäätelykeskus on häiriytynyt, aineenvaihduntasairauksissa tai ravitsemushäiriöissä. Mikä tahansa tila, johon liittyy tajunnanhäiriö, voi normaalilämpötilassakin edesauttaa hypotermian kehittymistä, jos henkilön vaatetuksesta ja peittelystä ei pidetä huolta.

Hypotermiapotilaan ensiapu

Tavoitteena on toimittaa potilas tarpeetonta liikuttelua välttäen hoitopaikkaan, jossa häntä voidaan lämmittää ja samalla valvoa sydämen toimintaa. Potilas kuljetetaan makuuasennossa, jotta raajoista ei lähtisi liikkeelle kylmää verta aiheuttamaan sydämen kylmenemistä entisestään. Huolehditaan avoimista hengitysteistä. Potilas suojataan lisäjäähtymiseltä esimerkiksi riisumalla varovasti märät vaatteet ja käärimällä autettava huopiin. Tajuissaan olevan rintakehälle voidaan asettaa ns. lämpöpakkaus. On myös huolehdittava, että liian aktiivisella ulkoisella lämmityksellä ei aiheuteta palovammoja. Jos henkilö ei hengitä, tulee aloittaa puhallus-paineluelvytys.

Alkoholin käyttö hypotermiapotilaan hoidossa on pelkästään haitallista. Alkoholi laajentaa pintaverisuonia ja lisää lämmöhukkaa.

Hypoterminen ihminen, jonka sydän ja hengitys ovat lakanneet toimimasta ja jonka pupillit ovat laajat ja valojäykät kuin kuolleella, voi olla täysin elvytettävissä. Kylmään veteen hukkuneen lapsen tiedetään selviytyneen ilman hermostollisia häiriöitä jopa tunnin mittaisesta veden alla olosta.

Lisää tietoa lämpösairauksien ja alilämpöisyyden hoidosta, ks. SPR:n ensiapuoppaan artikkeli«Lämpösairaudet ja kylmän aiheuttamat vammat»1.

Hypotermian ehkäisy

Hypotermian ehkäisemiseksi on oleellista varautua kylmiin olosuhteisiin. Lämmin ja tuultapitävä vaatetus estää kehon kylmenemisen. On myös otettava huomioon tuulen aiheuttama kylmävaikutus peittämättä oleville ihoalueille. Ulkoiltaessa on varauduttava mahdollisiin viivästyksiin ja ajateltua pidempään oleskeluun kylmässä. Erityisen tärkeää on huolehtia riittävästä kylmäneristyksestä, milloin henkilö ei esimerkiksi loukkaantumisen tai päihtymyksen vuoksi itse pysty huolehtimaan tästä.

Lähde: Terveyskirjasto

Myrkytykset

Suomessa tapahtuu myrkytyksiä tai lääkeyliannostuksia vuosittain arviolta 10 000, ja noin 1 000 kuolee niihin. Suurimmassa osassa myrkytystapauksista kyseessä on aikuinen, joka on nauttinut alkoholia tai lääkkeitä. Myrkytystilanteissa ovat yhä useammin taustalla perinteiset tai uudet huumausaineet. Pienten lasten myrkytyskuolemat ovat nykyisin harvinaisia. Häkämyrkytykseen kuolee vuosittain noin 100.

Yleisimmät kodin myrkyt, jotka ovat uhkana pääasiassa pienille lapsille, ovat pesu- ja puhdistusaineet sekä lääkkeet ja alkoholi. Ihoa ärsyttävät aineet voivat olla erittäin myrkyllisiä joutuessaan elimistöön joko nieltynä tai hengitettynä. Tällaisia ovat vahvat hapot, emäksiset aineet ja liuottimet, kuten esimerkiksi bensiini, petroli, tärpätti ja tinneri. Esimerkiksi konetiskiaine ja viemäreiden avaamiseen tarkoitetut aineet ovat vaarallisia syövyttävyytensä takia.

Myrkyllisiä sienilajeja on Suomessa noin viisikymmentä ja ne sisältävät vaikutuksiltaan erilaisia myrkkyjä. Sienten myrkkypitoisuus saattaa vaihdella muun muassa kasvuympäristön, kasvukauden ja iän mukaan.
Valkokärpässieni aiheuttaa nopeasti maksavaurion. Korvasieni, suosittu ruokasieni on tappavan myrkyllinen käsittelemättömänä.

Apteekissa myytävä lääkehiili on tehokkain ensiapu lääke-, kasvi- ja sienimyrkytyksissä. Myrkytysten hoidossa tarvittava lääkehiilimäärä on kuitenkin suuri. Hiilijauhepullo on kätevin, koska pullo sisältää aikuisellekin riittävän kerta-annoksen (50 g). Lääkehiiltä annostellaan lapsille myrkytyksissä 1 g/kg. Lääkehiiltä voi antaa niin lapselle kuin aikuisellekin ohjeen mukaan. Nopeasti annettu lääkehiili estää myrkyllisten aineiden imeytymistä mahalaukusta. Lääkehiiltä ei saa antaa petrolituotetta tai syövyttävää ainetta juoneelle.

Myrkky	Oireet	Toimi näin
Nielty Lääkkeet, sienet, kasvit, alkoholi	Pahoinvointi, oksentelu Vatsakipu, ripuli Päänsärky Ihottumaa, iholla kutinaa ja paikallista turvotusta Kouristuksia Tajunnan häiriöitä	Älä okseta. Jos autettava on tajuissaan, anna lääkehiiltä ohjeen mukaan. Toimita autettava lääkäriin. Soita Myrkytystietokeskukseen. Hätätilanteessa soita 112. Käännä tajuton, tokkurainen kylkiasentoon. Aloita tarvittaessa elvytys.
Hapot, emäksiset aineet, liuottimet	Pahoinvointi, oksentelu Vatsakipu, ripuli Päänsärky Ihottumaa, iholla kutinaa ja paikallista turvotusta Kouristuksia Tajunnan häiriöitä	Älä okseta. Jos autettava on tajuissaan, anna syövyttävää myrkkyä nielleelle aikuiselle lasillinen ja lapselle puoli lasillista vettä tai maitoa. Toimita autettava lääkäriin. Hätätilanteessa soita 112. Käännä tajuton, tokkurainen kylkiasentoon. Aloita tarvittaessa elvytys.
Hengitetty Häkä, nestekaasu, kloori, liuottimet	Päänsärky, pahoinvointi Kalpeus, sinerrys tai punakkuus Hengitysvaikeuksia, hengityspysähdys Sekavuus, humalainen käytös, uneliaisuus	Vie autettava välittömästi ulos raittiiseen ilmaan tai tuuleta tila. Tue tajuissaan oleva puoli-istuvaan asentoon. Hätätilanteessa soita 112. Seuraa autettavan tilaa ammattiavun tuloon saakka ja soita 112, jos tila selkeästi muuttuu. Käännä tajuton, tokkurainen kylkiasentoon. Aloita tarvittaessa elvytys.
Iholle, silmiin Hapot, lipeä, liuottimet, hyönteis- ja rikkakasvimyrkyt	Ärsytysihottumaa, punoitusta Rakkulanmuodostusta Polttavaa kipua Pahoinvointia, oksentelua Huimausta, päänsärkyä	Huuhtele iho välittömästi haalealla vedellä. Riisu vaatteet, ja jatka huuhtelua vähintään 20–30 minuuttia. Huuhtele silmiin joutunutta myrkkyä 20–30 minuuttia. Toimita autettava lääkäriin.

Häkämyrkytys

Häkä eli hiilimonoksidi on väritön ja hajuton kaasu, joka siirtyy helposti keuhkojen kautta verenkiertoon. Sen olemassaoloa hengitysilmassa ei ole mahdollista havaita muutoin kuin alkavien oireiden perusteella. Lieviä altistuksia ja päänsärkynä ilmeneviä myrkytysoireita ilmenee jo tupakansavussa ja ruuhkaliikenteessä. Auton pakokaasun häkäpitoisuus voi tappaa suljetussa tilassa jopa 10 minuutissa. Tulipalon tai kytevän palon uhri altistuu usein häkäkaasulle. Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli häkämyrkytyksestä «Häkämyrkytys»1.

Toimi näin häkämyrkytystilanteessa

• Vie autettava välittömästi raittiiseen ilmaan.
• Hätätilanteessa soita numeroon 112.
• Aseta tajuissaan oleva puoli-istuvaan asentoon.
• Käännä tajuton, tokkurainen autettava kylkiasentoon.
• Aloita tarvittaessa elvytys.

Myrkytystapaturmien ehkäisy

Toimi näin myrkytysten ehkäisemiseksi

• Pidä vaaralliset aineet pois lasten ulottuvilta.
• Palauta vanhentuneet tai käyttämättä jääneet lääkkeet apteekkiin hävitettäviksi.
• Tutustu kaikkiin käyttämiesi kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteisiin.
• Kun käytät torjunta-aineita, käytä suojavaatetuksen lisäksi myös kasvosuojainta. Peseydy työn jälkeen.
• Tunne alkoholin ja lääkkeiden riskit sekä muiden päihteiden riskit.

Päihteet

Päihteet luokitellaan sosiaalisiin päihteisiin kuten alkoholi ja tupakka sekä huumeisiin. Huumeisiin luetaan huumausaineet, tekniset liuottimet ja lääkkeet.

Päihteet aiheuttavat vakavia myrkytyksiä. Seurauksina voivat olla hengityslama, sydämen rytmihäiriöt tai sydämenpysähdys sekä psykoottisuus. Käyttäjiä on menehtynyt sekä ensimmäisiin kokeiluihin että pitkäaikaiskäytön seurauksin.

Suomessa sekakäyttö on hyvin yleistä ja aineiden yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. Jos käyttäjä ei ole heräteltävissä tai peruselintoiminnoissa on häiriöitä, on nopea lisäavun paikalle kutsuminen soittamalla hätänumeroon 112 tärkeää.

Päihdemyrkytyksen oireet ja päihtyneen tunnistaminen

• Sekava käytös ja puhe, mahdollisesti harhaisuus
• Uneliaisuus, syrjään vetäytyminen tai ylivilkkaus
• Aggressiivisuus ja ennalta-arvaamattomuus
• Alkoholin, kannabiksen tai lääkkeen haju
• Silmänmustuaisen muutokset: laajeneminen tai supistuminen
• Nopeat mielialan vaihtelut

Toimi näin

• Osoita käyttäjälle, että et ole uhkana vaan tarvittaessa tukena.
• Pidä keskustelu mahdollisimman asiallisena ja neutraalina.
• Anna oireenmukaista ensiapua.
• Mahdollisuuksien mukaan selvitä, mitä ainetta ja paljonko asianomainen on käyttänyt ja onko hän käyttänyt samaa ainetta aiemminkin.
• Viestitä, että et hyväksy käyttöä, mutta kunnioitat silti käyttäjää ihmisenä.
• Ole määrätietoinen, mutta ystävällinen.
• Ohjaa käyttäjä rauhalliseen ympäristöön.
• Suojaa itseäsi toimimalla mieluiten toisen henkilön kanssa, rauhallisesti ja käyttämällä suojakäsineitä, jos siihen on mahdollisuus.
• Älä jätä huonossa kunnossa olevaa käyttäjää yksin, huolehdi hänet tarvittaessa jatkohoitoon.
• Seuraa autettavan tilaa ammattiavun tuloon saakka ja soita 112 uudestaan, jos tila selkeästi muuttuu.

Lähde: Terveyskirjasto

Muistilääke

EXELON depotlaastari

Exelon-depotlaastarien vaikuttava aine on rivastigmiini. 

Rivastigmiini kuuluu koliiniesteraasin estäjien lääkeryhmään. Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla tietyt hermosolut aivoissa kuolevat, mikä johtaa hermovälittäjäaine asetyylikoliinin (aine, joka edesauttaa solujen välistä kommunikaatiota) mataliin määriin. Rivastigmiini vaikuttaa estämällä asetyylikoliinia pilkkovia entsyymejä: asetyylikoliiniesteraasia ja butyryylikoliiniesteraasia. Estämällä näitä entsyymejä Exelon nostaa asetyylikoliinin määrää aivoissa, ja siten helpottaa Alzheimerin taudin oireita.

Exelonia käytetään aikuispotilailla lievän tai keskivaikan Alzheimerin taudin hoitoon. Alzheimerin tauti on etenevä häiriö aivoissa, joka asteittain vaikuttaa muistiin, älyllisiin kykyihin ja käyttäytymiseen. 

• Poista edellinen depotlaastari ennen YHDEN uuden depotlaastarin kiinnittämistä.
• Vain yksi depotlaastari päivässä.
• Älä leikkaa depotlaastaria osiin.
• Paina depotlaastaria tiukasti kämmennellä ihoon vähintään 30 sekunnin ajan.                
• Hoito aloitetaan yleensä Exelon 4,6 mg/24 h depotlaastareilla.
• Suositeltu tavanomainen vuorokausiannos on Exelon 9,5 mg/24 h. Jos annos on hyvin siedetty hoitava lääkäri voi harkita annoksen nostamista tasolle 13,3 mg/24 h.
• Käytä vain yhtä Exelon-depotlaastaria kerrallaan ja vaihda se uuteen 24 tunnin kuluttua.       Kun vaihdat depotlaastarin, sinun on irrotettava edellisen päivän laastari ennen uuden depotlaastarin kiinnittämistä jollekin toiselle ihoalueelle (esim. yhtenä päivänä kehon oikealle puolelle ja seuraavana kehon vasemmalle puolelle, tai yhtenä päivänä yläselkään ja seuraavana alaselkään). Älä kiinnitä samalle ihoalueelle uutta depotlaastaria 14 päivään.                                                                                                                                                         Mahdollisia haittavaikutuksia ovat 
• Ruokahaluttomuus
• Huimaus
• Kiihtyneisyys tai uneliaisuus
• Virtsanpidätyskyvyttömyys Lähde: Lääkeinfo.fi

Mielenterveys

NEUROOSI
Neuroottisilla häiriöillä tarkoitetaan lievenpiä psyykkisiä häiriötiloja. Tällöin subjektiivinen kärsimys ja henkilön toimintakyky rajoittuu yhdellä tai useammalla elämän alueella. Kun elämä käy ahtaaksi ja ahdistaa eikä ulospääsyä pahaan oloon ole, ihminen alkaa tehdä erilaisia toimintoja rituaalin omaisesti uudestaan ja uudestaan ettei mitään pahaa tapahtuisi. Häiriön taustalla eivät ole fyysiset tekijät, neuroottiset häiriöt voivat ilmetä voimakkaina fyysisinä oireina, kuten hikoilu, vapina, kipuna tai heikotuksena. Neuroottisiksi häiriöiksi luetaan ahdistuneisuushäiriö, fobiat, paniikkihäiriöt ja pakko-oireiset häiriöt.Suuri osa neuroosiryhmän häiriöistä on sellaisia, joista osa on ohimeneviä itsestään ja joista suurimpaan osaan ihminen voi saada aika hyvän avun erilaisilla käytössä olevilla hoitomenetelmillä. Erilaisissa masennusoireissa, ahdistusoireissa ja foobisissa oireissa suurinta osaa ihmisistä voidaan auttaa joko psykoterapian avulla tai lääkityksellä. 

MIELIALAHÄIRIÖ
Mielialahäiriöt jaetaan masennushäiriöihin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun masentuneisuus muuttuu pitkäkestoiseksi tunteeksi ja olotilaksi on kysymys masentuneesta mielialasta eli masennustilasta. Masennus kestää useita päiviä, viikkoja tai vuosia yhtäjaksoisesti. Masennustila ilmenee monenlaisina oireina, ruoka ei maistu, väsymys, alakuloisuus,toivottomuus, keskittymisvaikeutena sekä yleisen aktiivisuuden puutteena. Masennustilat jaetaan lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja psykoottisiin tiloihin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö ilmenee mielialan vaihteluina, maanisten vaiheiden ja masennuksen tilojen vuorotteluna. 

PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ
Persoonallisuushäiriöt ovat syvälle juurtuneita ja joustamattomia kehityksellisiä tiloja. Ne ovat pitkäaikaisia, usein toistuvia käyttäytymismalleja, jotka toiminnassa ilmenevät joustamattomuutena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ei kykene ottamaan muita huomioon eikä arvostamaan heidän yksilöllisyyttään joustavasti. Persoonallisuushäiriöinen ihminen ei kykene liikkumaan sisimmässään hallitusti tilaanteesta toiseen. Persoonallisuushäiriöinen kärsii ahdistuneisuudesta ja hänen käyttäytymisensä on haitaksi hänelle itselleen ja muille.

PSYKOOSITILAT
Psykoosilla tarkoitetaan vaikeaa psyykkisen sairauden tilaa eli mielisairautta. Raja henkilön itsensä ja muiden välillä hämärtyy. Todellisuuden taju häviää, hänen maailmansa on kaoottinen eikä aina tiedä mikä on totta ja mikä ei. Psykoosin oireita ovat harhaluulot, aistiharhat. Aistiharhat ilmenevätääni-,näkö-,kosketus-,haju-,ja makuaistimuksina. Sairauden akuutissa vaiheessa hajoaminen tulee esiin selvemmin ja henkilö kokee menettäneensä minänsä hallinnan. Hän eristäytyy ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Psykoosi voi olla myös reaktio ulkoisiin tapahtumiin esim. väkivalta,katastrofi, hylkääminen mutta myös päihteiden aiheuttamaa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen tarvitsee aina hoitoa ja huolenpitoa jopa sairaalassa, sillä hän ei kykene huolehtimaan itsestään eikä asioistaan. Myös itetuhoinen käytös on mahdollista.

Muistisairaudet ja miten niitä tutkitaan

Muistisairauksia voidaan tutkia kuvaamalla pää/aivot, muutokset aivoissa paljastaa muistisairauden. Muistisairaus voidaan todeta myös erilaisia testejä tekemällä.(esim.MMSE,RAI) Lääkehoito tulee aloittaa heti, kun tauti on todettu. Taudin lievässä vaiheessa aloitettu hoito saattaa hidastaa oireiden ilmaantumista merkittävästi ja auttaa potilasta säilyttämään toimintakykynsä pidempään. Valittua lääkettä tulee käyttää säännöllisesti, hoidossa ei tulisi olla yli 6 viikon taukoja.
Parantavaa lääkitystä ei muistisairauksiin ole mutta oireita voidaan lievittää ja toimintakykyä ylläpitää. Lääkehoito voi myös lievittää käytösoireita.Suurin osa Alzheimer-lääkkeistä vaikuttaa lisäämällä asetyylikoliinin märää aivoissa ja estämällä sen nopeaa hajoamista. 
AKE-lääkkeet saattavat aiheuttaa haittavaikutuksina ripulia tai pahoinvointia, levottomuutta ja sydämen harvalyöntisyyttä. Haitat saattavat korostua, mikäli samanaikaisesti on käytössä muita harvalyöntisyyttä aiheuttavia lääkkeitä (digoksiini, beetasalpaaja, kalsiumsalpaaja, amiodaroni). Antikolinergisiä lääkkeitä ei tulisi käyttää Alzheimer-potilailla, koska ne estävät asetyylikoliinin vaikutusta ja heikentävät AKE-lääkkeiden tehoa.
 Käytösoireiden hoitoon voidaan käyttää esimerkiksi bentsodiatsepiineja, neurolepteja tai masennuslääkkeitä. Haittojen minimoimiseksi pyritään käyttämään vain yhtä lääkettä kerrallaan.
Alzheimerin tautiin kehitettyjä lääkkeitä voidaan käyttää muihinkin muistisairauksiin.

Otsa-ohimolohkorappeuma

Otsa- ohimolohkorappeuma ei ole yksi sairaus, vaan muistisairauksien ryhmään kuuluva oireyhtymä, johon voivat johtaa useat eri sairaudet. Yhteistä näille sairauksille on se, että ne johtavat aivojen otsa- ja/tai ohimolohkojen rappeutumiseen ja siitä aiheutuviin tyypillisiin oireisiin. Otsa-ohimolohkorappeuma alkaa usein jo työiässä, aikaisemmin kuin muut muistisairausmuodot. Työikäisten dementioista tätä oireyhtymää sairastaa noin 10 %, ja kaikenikäisten potilaiden dementiasairauksista se muodostaa noin 5 %. Suomessa näitä potilaita on alle tuhat. Oireyhtymän tarkkoja syitä ei tiedetä, mutta perimällä ja siihen liittyvillä geenivirheillä on todennäköisesti keskeinen merkitys. Jopa noin puolella otsalohkodementiaa sairastavilla on positiivinen sukuhistoria. 
Otsa-ohimolohkorappeuma painottuu usein joko otsa- tai ohimolohkojen alueelle, ja sen mukaisesti oireetkin jakautuvat potilailla usein otsalohko- tai ohimolohkotyyppisiin oireisiin. Otsalohkojen keskeisimpiä tehtäviä on huolehtia sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, kun taas yksi ohimolohkojen tärkeistä tehtävistä on kielellisestä vuorovaikutuksesta kuten puheen tuottamisesta ja ymmärtämisestä huolehtiminen. Siten otsalohkojen alueelle painottuva sairaus aiheuttaa usein vaikeita sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia, kun taas ohimolohkojen alueelle painottuva sairaus johtaa puheen ongelmiin. Vaikka otsa-ohimolohkorappeuma kuuluu muistisairauksiin, muistivaikeudet kehittyvät näillä potilailla vasta suhteellisen myöhään, selvästi edellä mainittujen ydinoireiden jälkeen.

Otsalohkopainotteisessa muodossa oireiston alku on hidas ja asteittainen. Keskeinen omaisten havaitsema oire on potilaan luonteen muuttuminen. Tämä muutos voi näkyä esimerkiksi holtittomana käyttäytymisenä kuten riskien ottamisena liikenteessä, pelihimona, päihteiden käyttämisenä, ahmimisena, seksuaalisten normien rikkomisena tai apatiana jne. Käyttäytyminen voi olla tilanteeseen sopimaton, hyvien tapojen tai normien vastainen. Elämänhallinta suurissa ja pienissä asioissa kuten talouden, perheen, työn tai ystävyyssuhteiden hoitamisessa rakoilee, ja potilaiden on vaikeata toimia suunnitelmallisesti. He laiminlyövät usein oman siisteytensä tai saattavat pukeutua oudosti. Mieliala on usein tilanteeseen sopimattoman hilpeä, mutta usein myös masentunut tai apaattinen, latistunut. Potilaille saattaa muodostua uusia pakonomaisia toimintoja tai rutiineja, jotka voivat olla haitallisia. Sairaudentunto potilailta useimmiten puuttuu, ja esimerkiksi rajaamistilanteissa saattaa reaktiona siten olla kiukunpuuskia tai jopa väkivaltaista käyttäytymistä.

Ohimolohkopainotteisissa muodoissa (semanttinen dementia tai etenevä sujumaton afasia) potilaille kehittyy hiipien joko puheen tuottamisen ja sanojen löytämisen vaikeus tai sanojen merkityksen ymmärtämisen heikkeneminen. Kun sairaus etenee, kielellinen kommunikointi heikkenee tasaisesti ja voi lopulta olla lähes olematonta. Usein myöskään kommunikointi kirjoittamalla ei onnistu. Myös esineiden ja kasvojen tunnistaminen voi vaikeutua. Muistivaikeudet tai otsalohkovaurion tyyppiset oireet (ks. edellä) ovat usein lieviä tai niitä ei havaita.

Otsa-ohimolohkorappeuman diagnostiikka on usein vaikeaa. Varsinkin otsalohkovauriosta kärsivien potilaiden käyttäytymisen muuttuminen johtaa usein tutkimukset ja hoidot ensin psykiatrisen sairauden suuntaan, ja on tavallista, että potilaat saavat aluksi esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön (maanis-depressiiviisen sairauden), alkoholiriippuvuuden tai persoonallisuushäiriön diagnoosin, ennen kuin oireiden jatkuva vaikeutuminen ja huono vaste tavanomaiselle psykiatriselle hoidolle johtaa oikeaan diagnoosiin. Ohimolohkorappeutumaan liittyvät kielelliset vaikeudet saatetaan tulkita esimerkiksi aivoverenkierron häiriöstä aiheutuvaksi. Usein kuitenkin tyypilliset oireet yhdistettynä tyypillisen paikallisen aivokudoksen rappeutuman toteamiseen aivojen tietokone- tai magneettikuvauksessa johtavat oikeaan diagnoosiin. Neuropsykologinen tutkimus voi auttaa tyypillisten otsa- tai ohimolohkojen toiminnan häiriöiden toteamisessa.

Muistisairaudet vaikuttavat aina koko perheeseen ja lähipiiriin, sillä usein sairastuneen henkilön persoonallisuus muuttuu vaivihkaa, ja läheiset saattavat olla vuosiakin epätietoisia siitä, mistä on kyse. Avuntarve on aluksi lähinnä henkistä tukemista, mutta sairauden edetessä apua tarvitaan yhä käytännöllisempiin asioihin.

Hoito ja kuntoutukselliset keinot suunnitellaan yhdessä sairastuneen ja hänen läheisensä kanssa. Jokaisen elämäntilanne ja tarpeet ovat erilaiset. Esimerkiksi yksin asuja tarvitsee osittain erilaista tukea selviämiseensä kuin läheisen kanssa asuva. Tärkeintä on oman elämän jatkaminen uudesta tilanteesta huolimatta.

Parantavaa hoitoa tai yleisesti auttavaa lääkehoitoa ei näihin sairauksiin toistaiseksi ole, mutta useimpia potilaita voidaan hoidolla silti merkittävästi auttaa. Muistisairauslääkkeet eivät yleensä auta tai ne voivat olla jopa haitallisia. Silti yksittäisissä tapauksissa on kuvattu näistäkin lääkkeistä olleen hyötyä, joten asiaan perehtynyt erikoislääkäri saattaa joskus tarkan harkinnan jälkeen ehdottaa tällaista lääkitystä.

Otsalohkotyyppisistä oireista kärsivien henkilöiden kyky kontrolloida käyttäytymistään heikkenee, minkä vuoksi ulkopuolisen kontrollin tarve kasvaa potilaiden ja myös heidän omaistensa taloudellisen ja fyysisen turvallisuuden varmistamiseksi. Psykiatristen oireiden ja ns. käytösoireiden hoitoon perehtyneen lääkärin – usein neurologi, geriatri tai psykiatri - määräämästä oireistoa tasoittavasta ja vähentävästä lääkityksestä on usein hyötyä. Kuitenkin rauhoittavat lääkkeet voivat joskus yllättäen lisätäkin potilaan käytösoireita, samoin esim. masennuslääkkeet voivat laukaista yliaktiivisuutta tai vaikeaa levottomuutta. Ns. neuroleptilääkkeet voivat aiheuttaa esim. liikkumisen kömpelöitymistä tai kaatuilua. Siksi näiden lääkitysten huolellinen seuranta ja säännöllinen tarpeellisuuden arviointi on välttämätöntä.

Hoidossa keskitytään jäljellä olevan itseymmärryksen tukemiseen, haitallisten käytösmallien tunnistamiseen ja niistä poisopettamiseen ja mahdollisten riski- ja kriisitilanteiden ennakoimiseen. Edunvalvonta voi olla välttämätöntä varsinkin yksinasuvilla henkilöillä tai jos omaisuuden hukkaamisen tai asioiden hoitamatta jäämisen riski on muuten suuri.

Ohimolohkotyyppisistä oireista kärsivät potilaat ovat usein hyvin oiretietoisia, mikä voi johtaa puhekyvyn heikentyessä ahdistuneisuuteen ja masennukseen. Puheterapeutin avulla voidaan suunnitella vaihtoehtoisia kommunikaatiotapoja tai tukea jäljellä olevaa kommunikointikykyä. Lähde: DUODECIM

Metabolinen oireyhtymä (MBO)

Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Sen aiheuttaa keskivartalolihavuus (ks.«Vyötärölihavuus (keskivartalolihavuus, omenalihavuus perinnöllisesti alttiille henkilöille. Perinnöllinen taipumus on hyvin yleinen. 

Koska metabolinen oireyhtymä johtuu rasvan kertymisestä vatsaonteloon ja maksaan, laihduttamalla voidaan tehokkaasti vähentää metabolisen oireyhtymän kaikkia häiriöitä. Siksi laajentuneen vyötärön kaventaminen on ensisijainen hoitokeino.

Laihduttamalla rasvakudos vähenee enemmän vatsaontelosta kuin ihon alta. Vielä tehokkaammin rasva poistuu maksasta. Vyötärön kapenemisen myötä verensokeri laskee, hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo laskee ja verenpaine alenee.

Myös säännöllinen liikunta yksinään ilman laihtumista normaalistaa metabolisen oireyhtymän häiriöitä. Tehokkainta on laihduttaminen siten, että samalla lisää liikuntaa.

Jos vyötärön laihduttaminen ei onnistu, osaa metabolisen oireyhtymän häiriöistä voidaan hoitaa lääkkeillä. Kuitenkin useimpiin metabolisen oireyhtymän aineenvaihdunnan häiriöihin lääkkeet tehoavat huonosti. Siksi on hyvä miettiä, jos kuitenkin vyötäröltä saisi pois muutaman kilon.

Metabolisen oireyhtymän syntyminen voidaan kokonaan estää painonhallinnalla eli säilyttämällä normaalipaino. Jos on jo ylipainoa, laihduttaminen ja pysyvästi alentunut paino huomattavasti vähentää metabolisen oireyhtymän vaaraa. Liikunnan lisääminen yksinäänkin ilman painomuutosta pienentää selvästi metabolisen oireyhtymän riskiä.

Samalla henkilöllä on useita valtimonkovettumataudin eli ateroskleroosin ja aikuistyypin diabeteksen vaaratekijöitä. Näitä ovat:

• ylipaino (erityisesti vyötärölihavuus)
• kohonnut verenpaine
• kohonnut verensokeri
• insuliiniresistenssi
• kohonneet veren rasva-arvot, erityisesti triglyseridit
• matala HDL-kolesteroli                                                                                                                              

MS ja Parkinson

Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita.

MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus.

Oireet.

MS. Näköhäiriöt, kaksoiskuvat

Kipua ja arkuutta silmien alueella 

Lihasheikkoutta ja kävelyn jäykkyyttä 

Raajakoordinaation häiriötä;  huimausta ja tasapainohäiriöitä

Virtsarakon- ja suoliston toiminnan häiriöitä

Poikkeava uupumus.

Parkinson. Lepovapina, liikkeiden jähmeyttä, jäykkyyttä ja potilaan asennon muutokset sekä tasapainovaikeudet

Kognitiivisia muutoksia, masennusta ja autonomisen hermoston oireita

Vaikeita pakkoliikkeitä, kipuja

Nielemisvaikeudet ovat tavallisia

Syljen valuminen, uloste ja virtsaamisvaivat,

Seksuaaliset ongelmat 

Tuskaisuutta, hallusinaatioita ja dementiaa. 

MS- ja Parkinsonin tautien hoito.

Hoito tapoja on kaksi. Lääkehoito ja neurokirurginen hoito. Lääkehoito

Kuntouttava hoitotyö (sopeutumisvalmennus, fysioterapia ja tarvittaessa laitoskuntoutus) 

Neurokirurginen hoito; 

    Parkinson ja MS-potilaille voidaan antaa neurokirurgisesti neuromodulaatioita eli hermoston toimintaa tuetaan erilaisilla lääkeainepumpuilla sekä pitkäaikaisella sähköärsytyksellä.

Sydänfilmi eli EKG

Sydänfilmin eli EKG:n (elektrodikardiografia) avulla selvitetään sydämen sinussolmukkeen ja johtoratajärjestelmän toimintaa. Mahdolliset rytmihäiriöt saadaan selville, jos ne osuvat EKG:n ottohetkeen. Tärkeä EKG:n käyttöalue on sydänlihaksen hapenpuutteen (iskemian) ja infarktivaurioiden tutkiminen. Sydänlihaksen paksuntuminen (hypertrofia) voidaan usein todeta EKG:n avulla. EKG:stä saadaan usein myös viitteitä sydänsairauksista, kuten läppävikojen aiheuttamasta eteisten tai kammioiden kuormituksesta.

EKG:n toimintaperiaate

EKG kuvaa sydämen sähköistä toimintaa. Sydämen eteisten ja kammioiden perättäinen aktivoituminen aiheuttaa sähkökentän, jonka muuttumista voidaan mitata EKG:n avulla. Raajoihin kytkettävillä elektrodeilla (raajakytkennät) mitataan jännitettä raajojen välillä, ja sydämen etupuolelle heijastuvaa sähkökenttää tarkastellaan rintakehälle kiinnitettävillä elektrodeilla (rintakytkennät). Raajakytkennöistä ja rintakytkennöistä saadaan yhteensä 12 sähkökäyrää.

Fibrillatio atriorum on sydämen eteisvärinä.

Lähde: Duodecim

Ravitsemusterapia

Ravitsemusterapeutti antaa ravitsemusneuvontaa sekä suunnittelee potilaille tai asiakkaille yksilöllisiä ruokavalioita ja seuraa niiden toteutusta. Asiantuntemukseen kuuluu mm. energian ja ravintoaineiden tarpeen, vaikutuksen, imeytymisen ja hyväksikäytön sekä puutosoireiden tuntemus. Ravitsemusterapia on keskeinen osa monen sairauden hoitoa kuten diabetes, syömishäiriöt, verenpainetauti, keliakia ja ruoka-aineallergiat.

Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama [1], yliopistokoulutuksen saanut henkilö, jolla on takanaan 300 opintopisteen laajuinen tutkinto terveystieteistä [2]. Kyseessä on siis ylempi korkeakoulututkinto.

Ravitsemustiedettä voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Ammattiin oikeuttavan pätevyyden saa kuitenkin vain Itä-Suomen yliopistosta Kuopiosta.

Ravitsemusterapeutilla on lähtökohtaisesti hyvät tiedot ihmisen fysiologiasta, ravinnosta, kemiasta ja biokemiasta. Nämä tiedot luovat perustan, jonka avulla ravitsemusterapeutti voi auttaa asiakastaan, suositella ravinteita ja ravintolisiä. Ravitsemusterapeutin voi olettaa ymmärtävän eri ravinteiden ja aineiden biokemialliset vaikutukset sekä suosituksiensa seuraukset. Ravitsemustiede ei ole pelkästään kylmiä faktoja ja tilastoja. Alalla sovelletaan luonnontieteiden lisäksi käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteitä psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden selvittämiseksi.

Opintojen kesto on noin viisi vuotta.

Ravitsemusterapia on ohjausta, joka tähtää terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen, ravitsemusongelmien ehkäisyyn sekä sairauksien hoitoon ravitsemuksen keinoin.​​​​​​​​​​​​​