Mielenterveys

NEUROOSI
Neuroottisilla häiriöillä tarkoitetaan lievenpiä psyykkisiä häiriötiloja. Tällöin subjektiivinen kärsimys ja henkilön toimintakyky rajoittuu yhdellä tai useammalla elämän alueella. Kun elämä käy ahtaaksi ja ahdistaa eikä ulospääsyä pahaan oloon ole, ihminen alkaa tehdä erilaisia toimintoja rituaalin omaisesti uudestaan ja uudestaan ettei mitään pahaa tapahtuisi. Häiriön taustalla eivät ole fyysiset tekijät, neuroottiset häiriöt voivat ilmetä voimakkaina fyysisinä oireina, kuten hikoilu, vapina, kipuna tai heikotuksena. Neuroottisiksi häiriöiksi luetaan ahdistuneisuushäiriö, fobiat, paniikkihäiriöt ja pakko-oireiset häiriöt.Suuri osa neuroosiryhmän häiriöistä on sellaisia, joista osa on ohimeneviä itsestään ja joista suurimpaan osaan ihminen voi saada aika hyvän avun erilaisilla käytössä olevilla hoitomenetelmillä. Erilaisissa masennusoireissa, ahdistusoireissa ja foobisissa oireissa suurinta osaa ihmisistä voidaan auttaa joko psykoterapian avulla tai lääkityksellä. 

MIELIALAHÄIRIÖ
Mielialahäiriöt jaetaan masennushäiriöihin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kun masentuneisuus muuttuu pitkäkestoiseksi tunteeksi ja olotilaksi on kysymys masentuneesta mielialasta eli masennustilasta. Masennus kestää useita päiviä, viikkoja tai vuosia yhtäjaksoisesti. Masennustila ilmenee monenlaisina oireina, ruoka ei maistu, väsymys, alakuloisuus,toivottomuus, keskittymisvaikeutena sekä yleisen aktiivisuuden puutteena. Masennustilat jaetaan lieviin, keskivaikeisiin, vaikeisiin ja psykoottisiin tiloihin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö ilmenee mielialan vaihteluina, maanisten vaiheiden ja masennuksen tilojen vuorotteluna. 

PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ
Persoonallisuushäiriöt ovat syvälle juurtuneita ja joustamattomia kehityksellisiä tiloja. Ne ovat pitkäaikaisia, usein toistuvia käyttäytymismalleja, jotka toiminnassa ilmenevät joustamattomuutena sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ei kykene ottamaan muita huomioon eikä arvostamaan heidän yksilöllisyyttään joustavasti. Persoonallisuushäiriöinen ihminen ei kykene liikkumaan sisimmässään hallitusti tilaanteesta toiseen. Persoonallisuushäiriöinen kärsii ahdistuneisuudesta ja hänen käyttäytymisensä on haitaksi hänelle itselleen ja muille.

PSYKOOSITILAT
Psykoosilla tarkoitetaan vaikeaa psyykkisen sairauden tilaa eli mielisairautta. Raja henkilön itsensä ja muiden välillä hämärtyy. Todellisuuden taju häviää, hänen maailmansa on kaoottinen eikä aina tiedä mikä on totta ja mikä ei. Psykoosin oireita ovat harhaluulot, aistiharhat. Aistiharhat ilmenevätääni-,näkö-,kosketus-,haju-,ja makuaistimuksina. Sairauden akuutissa vaiheessa hajoaminen tulee esiin selvemmin ja henkilö kokee menettäneensä minänsä hallinnan. Hän eristäytyy ja sulkeutuu omaan maailmaansa. Psykoosi voi olla myös reaktio ulkoisiin tapahtumiin esim. väkivalta,katastrofi, hylkääminen mutta myös päihteiden aiheuttamaa. Psykoottisessa tilassa oleva ihminen tarvitsee aina hoitoa ja huolenpitoa jopa sairaalassa, sillä hän ei kykene huolehtimaan itsestään eikä asioistaan. Myös itetuhoinen käytös on mahdollista.

Muistisairaudet ja miten niitä tutkitaan

Muistisairauksia voidaan tutkia kuvaamalla pää/aivot, muutokset aivoissa paljastaa muistisairauden. Muistisairaus voidaan todeta myös erilaisia testejä tekemällä.(esim.MMSE,RAI) Lääkehoito tulee aloittaa heti, kun tauti on todettu. Taudin lievässä vaiheessa aloitettu hoito saattaa hidastaa oireiden ilmaantumista merkittävästi ja auttaa potilasta säilyttämään toimintakykynsä pidempään. Valittua lääkettä tulee käyttää säännöllisesti, hoidossa ei tulisi olla yli 6 viikon taukoja.
Parantavaa lääkitystä ei muistisairauksiin ole mutta oireita voidaan lievittää ja toimintakykyä ylläpitää. Lääkehoito voi myös lievittää käytösoireita.Suurin osa Alzheimer-lääkkeistä vaikuttaa lisäämällä asetyylikoliinin märää aivoissa ja estämällä sen nopeaa hajoamista. 
AKE-lääkkeet saattavat aiheuttaa haittavaikutuksina ripulia tai pahoinvointia, levottomuutta ja sydämen harvalyöntisyyttä. Haitat saattavat korostua, mikäli samanaikaisesti on käytössä muita harvalyöntisyyttä aiheuttavia lääkkeitä (digoksiini, beetasalpaaja, kalsiumsalpaaja, amiodaroni). Antikolinergisiä lääkkeitä ei tulisi käyttää Alzheimer-potilailla, koska ne estävät asetyylikoliinin vaikutusta ja heikentävät AKE-lääkkeiden tehoa.
 Käytösoireiden hoitoon voidaan käyttää esimerkiksi bentsodiatsepiineja, neurolepteja tai masennuslääkkeitä. Haittojen minimoimiseksi pyritään käyttämään vain yhtä lääkettä kerrallaan.
Alzheimerin tautiin kehitettyjä lääkkeitä voidaan käyttää muihinkin muistisairauksiin.

Otsa-ohimolohkorappeuma

Otsa- ohimolohkorappeuma ei ole yksi sairaus, vaan muistisairauksien ryhmään kuuluva oireyhtymä, johon voivat johtaa useat eri sairaudet. Yhteistä näille sairauksille on se, että ne johtavat aivojen otsa- ja/tai ohimolohkojen rappeutumiseen ja siitä aiheutuviin tyypillisiin oireisiin. Otsa-ohimolohkorappeuma alkaa usein jo työiässä, aikaisemmin kuin muut muistisairausmuodot. Työikäisten dementioista tätä oireyhtymää sairastaa noin 10 %, ja kaikenikäisten potilaiden dementiasairauksista se muodostaa noin 5 %. Suomessa näitä potilaita on alle tuhat. Oireyhtymän tarkkoja syitä ei tiedetä, mutta perimällä ja siihen liittyvillä geenivirheillä on todennäköisesti keskeinen merkitys. Jopa noin puolella otsalohkodementiaa sairastavilla on positiivinen sukuhistoria. 
Otsa-ohimolohkorappeuma painottuu usein joko otsa- tai ohimolohkojen alueelle, ja sen mukaisesti oireetkin jakautuvat potilailla usein otsalohko- tai ohimolohkotyyppisiin oireisiin. Otsalohkojen keskeisimpiä tehtäviä on huolehtia sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, kun taas yksi ohimolohkojen tärkeistä tehtävistä on kielellisestä vuorovaikutuksesta kuten puheen tuottamisesta ja ymmärtämisestä huolehtiminen. Siten otsalohkojen alueelle painottuva sairaus aiheuttaa usein vaikeita sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia, kun taas ohimolohkojen alueelle painottuva sairaus johtaa puheen ongelmiin. Vaikka otsa-ohimolohkorappeuma kuuluu muistisairauksiin, muistivaikeudet kehittyvät näillä potilailla vasta suhteellisen myöhään, selvästi edellä mainittujen ydinoireiden jälkeen.

Otsalohkopainotteisessa muodossa oireiston alku on hidas ja asteittainen. Keskeinen omaisten havaitsema oire on potilaan luonteen muuttuminen. Tämä muutos voi näkyä esimerkiksi holtittomana käyttäytymisenä kuten riskien ottamisena liikenteessä, pelihimona, päihteiden käyttämisenä, ahmimisena, seksuaalisten normien rikkomisena tai apatiana jne. Käyttäytyminen voi olla tilanteeseen sopimaton, hyvien tapojen tai normien vastainen. Elämänhallinta suurissa ja pienissä asioissa kuten talouden, perheen, työn tai ystävyyssuhteiden hoitamisessa rakoilee, ja potilaiden on vaikeata toimia suunnitelmallisesti. He laiminlyövät usein oman siisteytensä tai saattavat pukeutua oudosti. Mieliala on usein tilanteeseen sopimattoman hilpeä, mutta usein myös masentunut tai apaattinen, latistunut. Potilaille saattaa muodostua uusia pakonomaisia toimintoja tai rutiineja, jotka voivat olla haitallisia. Sairaudentunto potilailta useimmiten puuttuu, ja esimerkiksi rajaamistilanteissa saattaa reaktiona siten olla kiukunpuuskia tai jopa väkivaltaista käyttäytymistä.

Ohimolohkopainotteisissa muodoissa (semanttinen dementia tai etenevä sujumaton afasia) potilaille kehittyy hiipien joko puheen tuottamisen ja sanojen löytämisen vaikeus tai sanojen merkityksen ymmärtämisen heikkeneminen. Kun sairaus etenee, kielellinen kommunikointi heikkenee tasaisesti ja voi lopulta olla lähes olematonta. Usein myöskään kommunikointi kirjoittamalla ei onnistu. Myös esineiden ja kasvojen tunnistaminen voi vaikeutua. Muistivaikeudet tai otsalohkovaurion tyyppiset oireet (ks. edellä) ovat usein lieviä tai niitä ei havaita.

Otsa-ohimolohkorappeuman diagnostiikka on usein vaikeaa. Varsinkin otsalohkovauriosta kärsivien potilaiden käyttäytymisen muuttuminen johtaa usein tutkimukset ja hoidot ensin psykiatrisen sairauden suuntaan, ja on tavallista, että potilaat saavat aluksi esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön (maanis-depressiiviisen sairauden), alkoholiriippuvuuden tai persoonallisuushäiriön diagnoosin, ennen kuin oireiden jatkuva vaikeutuminen ja huono vaste tavanomaiselle psykiatriselle hoidolle johtaa oikeaan diagnoosiin. Ohimolohkorappeutumaan liittyvät kielelliset vaikeudet saatetaan tulkita esimerkiksi aivoverenkierron häiriöstä aiheutuvaksi. Usein kuitenkin tyypilliset oireet yhdistettynä tyypillisen paikallisen aivokudoksen rappeutuman toteamiseen aivojen tietokone- tai magneettikuvauksessa johtavat oikeaan diagnoosiin. Neuropsykologinen tutkimus voi auttaa tyypillisten otsa- tai ohimolohkojen toiminnan häiriöiden toteamisessa.

Muistisairaudet vaikuttavat aina koko perheeseen ja lähipiiriin, sillä usein sairastuneen henkilön persoonallisuus muuttuu vaivihkaa, ja läheiset saattavat olla vuosiakin epätietoisia siitä, mistä on kyse. Avuntarve on aluksi lähinnä henkistä tukemista, mutta sairauden edetessä apua tarvitaan yhä käytännöllisempiin asioihin.

Hoito ja kuntoutukselliset keinot suunnitellaan yhdessä sairastuneen ja hänen läheisensä kanssa. Jokaisen elämäntilanne ja tarpeet ovat erilaiset. Esimerkiksi yksin asuja tarvitsee osittain erilaista tukea selviämiseensä kuin läheisen kanssa asuva. Tärkeintä on oman elämän jatkaminen uudesta tilanteesta huolimatta.

Parantavaa hoitoa tai yleisesti auttavaa lääkehoitoa ei näihin sairauksiin toistaiseksi ole, mutta useimpia potilaita voidaan hoidolla silti merkittävästi auttaa. Muistisairauslääkkeet eivät yleensä auta tai ne voivat olla jopa haitallisia. Silti yksittäisissä tapauksissa on kuvattu näistäkin lääkkeistä olleen hyötyä, joten asiaan perehtynyt erikoislääkäri saattaa joskus tarkan harkinnan jälkeen ehdottaa tällaista lääkitystä.

Otsalohkotyyppisistä oireista kärsivien henkilöiden kyky kontrolloida käyttäytymistään heikkenee, minkä vuoksi ulkopuolisen kontrollin tarve kasvaa potilaiden ja myös heidän omaistensa taloudellisen ja fyysisen turvallisuuden varmistamiseksi. Psykiatristen oireiden ja ns. käytösoireiden hoitoon perehtyneen lääkärin – usein neurologi, geriatri tai psykiatri - määräämästä oireistoa tasoittavasta ja vähentävästä lääkityksestä on usein hyötyä. Kuitenkin rauhoittavat lääkkeet voivat joskus yllättäen lisätäkin potilaan käytösoireita, samoin esim. masennuslääkkeet voivat laukaista yliaktiivisuutta tai vaikeaa levottomuutta. Ns. neuroleptilääkkeet voivat aiheuttaa esim. liikkumisen kömpelöitymistä tai kaatuilua. Siksi näiden lääkitysten huolellinen seuranta ja säännöllinen tarpeellisuuden arviointi on välttämätöntä.

Hoidossa keskitytään jäljellä olevan itseymmärryksen tukemiseen, haitallisten käytösmallien tunnistamiseen ja niistä poisopettamiseen ja mahdollisten riski- ja kriisitilanteiden ennakoimiseen. Edunvalvonta voi olla välttämätöntä varsinkin yksinasuvilla henkilöillä tai jos omaisuuden hukkaamisen tai asioiden hoitamatta jäämisen riski on muuten suuri.

Ohimolohkotyyppisistä oireista kärsivät potilaat ovat usein hyvin oiretietoisia, mikä voi johtaa puhekyvyn heikentyessä ahdistuneisuuteen ja masennukseen. Puheterapeutin avulla voidaan suunnitella vaihtoehtoisia kommunikaatiotapoja tai tukea jäljellä olevaa kommunikointikykyä. Lähde: DUODECIM

Metabolinen oireyhtymä (MBO)

Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Sen aiheuttaa keskivartalolihavuus (ks.«Vyötärölihavuus (keskivartalolihavuus, omenalihavuus perinnöllisesti alttiille henkilöille. Perinnöllinen taipumus on hyvin yleinen. 

Koska metabolinen oireyhtymä johtuu rasvan kertymisestä vatsaonteloon ja maksaan, laihduttamalla voidaan tehokkaasti vähentää metabolisen oireyhtymän kaikkia häiriöitä. Siksi laajentuneen vyötärön kaventaminen on ensisijainen hoitokeino.

Laihduttamalla rasvakudos vähenee enemmän vatsaontelosta kuin ihon alta. Vielä tehokkaammin rasva poistuu maksasta. Vyötärön kapenemisen myötä verensokeri laskee, hyvä kolesteroli nousee, veren triglyseridi-arvo laskee ja verenpaine alenee.

Myös säännöllinen liikunta yksinään ilman laihtumista normaalistaa metabolisen oireyhtymän häiriöitä. Tehokkainta on laihduttaminen siten, että samalla lisää liikuntaa.

Jos vyötärön laihduttaminen ei onnistu, osaa metabolisen oireyhtymän häiriöistä voidaan hoitaa lääkkeillä. Kuitenkin useimpiin metabolisen oireyhtymän aineenvaihdunnan häiriöihin lääkkeet tehoavat huonosti. Siksi on hyvä miettiä, jos kuitenkin vyötäröltä saisi pois muutaman kilon.

Metabolisen oireyhtymän syntyminen voidaan kokonaan estää painonhallinnalla eli säilyttämällä normaalipaino. Jos on jo ylipainoa, laihduttaminen ja pysyvästi alentunut paino huomattavasti vähentää metabolisen oireyhtymän vaaraa. Liikunnan lisääminen yksinäänkin ilman painomuutosta pienentää selvästi metabolisen oireyhtymän riskiä.

Samalla henkilöllä on useita valtimonkovettumataudin eli ateroskleroosin ja aikuistyypin diabeteksen vaaratekijöitä. Näitä ovat:

• ylipaino (erityisesti vyötärölihavuus)
• kohonnut verenpaine
• kohonnut verensokeri
• insuliiniresistenssi
• kohonneet veren rasva-arvot, erityisesti triglyseridit
• matala HDL-kolesteroli                                                                                                                              

MS ja Parkinson

Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita.

MS-tauti on yleisin nuorten aikuisten liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus.

Oireet.

MS. Näköhäiriöt, kaksoiskuvat

Kipua ja arkuutta silmien alueella 

Lihasheikkoutta ja kävelyn jäykkyyttä 

Raajakoordinaation häiriötä;  huimausta ja tasapainohäiriöitä

Virtsarakon- ja suoliston toiminnan häiriöitä

Poikkeava uupumus.

Parkinson. Lepovapina, liikkeiden jähmeyttä, jäykkyyttä ja potilaan asennon muutokset sekä tasapainovaikeudet

Kognitiivisia muutoksia, masennusta ja autonomisen hermoston oireita

Vaikeita pakkoliikkeitä, kipuja

Nielemisvaikeudet ovat tavallisia

Syljen valuminen, uloste ja virtsaamisvaivat,

Seksuaaliset ongelmat 

Tuskaisuutta, hallusinaatioita ja dementiaa. 

MS- ja Parkinsonin tautien hoito.

Hoito tapoja on kaksi. Lääkehoito ja neurokirurginen hoito. Lääkehoito

Kuntouttava hoitotyö (sopeutumisvalmennus, fysioterapia ja tarvittaessa laitoskuntoutus) 

Neurokirurginen hoito; 

    Parkinson ja MS-potilaille voidaan antaa neurokirurgisesti neuromodulaatioita eli hermoston toimintaa tuetaan erilaisilla lääkeainepumpuilla sekä pitkäaikaisella sähköärsytyksellä.

Sydänfilmi eli EKG

Sydänfilmin eli EKG:n (elektrodikardiografia) avulla selvitetään sydämen sinussolmukkeen ja johtoratajärjestelmän toimintaa. Mahdolliset rytmihäiriöt saadaan selville, jos ne osuvat EKG:n ottohetkeen. Tärkeä EKG:n käyttöalue on sydänlihaksen hapenpuutteen (iskemian) ja infarktivaurioiden tutkiminen. Sydänlihaksen paksuntuminen (hypertrofia) voidaan usein todeta EKG:n avulla. EKG:stä saadaan usein myös viitteitä sydänsairauksista, kuten läppävikojen aiheuttamasta eteisten tai kammioiden kuormituksesta.

EKG:n toimintaperiaate

EKG kuvaa sydämen sähköistä toimintaa. Sydämen eteisten ja kammioiden perättäinen aktivoituminen aiheuttaa sähkökentän, jonka muuttumista voidaan mitata EKG:n avulla. Raajoihin kytkettävillä elektrodeilla (raajakytkennät) mitataan jännitettä raajojen välillä, ja sydämen etupuolelle heijastuvaa sähkökenttää tarkastellaan rintakehälle kiinnitettävillä elektrodeilla (rintakytkennät). Raajakytkennöistä ja rintakytkennöistä saadaan yhteensä 12 sähkökäyrää.

Fibrillatio atriorum on sydämen eteisvärinä.

Lähde: Duodecim

Ravitsemusterapia

Ravitsemusterapeutti antaa ravitsemusneuvontaa sekä suunnittelee potilaille tai asiakkaille yksilöllisiä ruokavalioita ja seuraa niiden toteutusta. Asiantuntemukseen kuuluu mm. energian ja ravintoaineiden tarpeen, vaikutuksen, imeytymisen ja hyväksikäytön sekä puutosoireiden tuntemus. Ravitsemusterapia on keskeinen osa monen sairauden hoitoa kuten diabetes, syömishäiriöt, verenpainetauti, keliakia ja ruoka-aineallergiat.

Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama [1], yliopistokoulutuksen saanut henkilö, jolla on takanaan 300 opintopisteen laajuinen tutkinto terveystieteistä [2]. Kyseessä on siis ylempi korkeakoulututkinto.

Ravitsemustiedettä voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Ammattiin oikeuttavan pätevyyden saa kuitenkin vain Itä-Suomen yliopistosta Kuopiosta.

Ravitsemusterapeutilla on lähtökohtaisesti hyvät tiedot ihmisen fysiologiasta, ravinnosta, kemiasta ja biokemiasta. Nämä tiedot luovat perustan, jonka avulla ravitsemusterapeutti voi auttaa asiakastaan, suositella ravinteita ja ravintolisiä. Ravitsemusterapeutin voi olettaa ymmärtävän eri ravinteiden ja aineiden biokemialliset vaikutukset sekä suosituksiensa seuraukset. Ravitsemustiede ei ole pelkästään kylmiä faktoja ja tilastoja. Alalla sovelletaan luonnontieteiden lisäksi käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteitä psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden selvittämiseksi.

Opintojen kesto on noin viisi vuotta.

Ravitsemusterapia on ohjausta, joka tähtää terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoon ja edistämiseen, ravitsemusongelmien ehkäisyyn sekä sairauksien hoitoon ravitsemuksen keinoin.​​​​​​​​​​​​​